keskiviikko 5. toukokuuta 2010

Kesälomalla raskaana..

Olen kesälomalla, takana raskausviikkoja 32. Olo on kuin hipolla=)

Painoa ei ole kauheasti tullut mutta vatsa on kuin jalkapallon kokoinen. Eilen olin lattialla polvillani, enkä kertakaikkiaan meinannut päästä sieltä ylös. Vatsa ei anna yhtään periksi. Samoin herään joka yö omaan kääntyilemiseeni. Kuvittelen olevani se notkea nainen joka vain sekunnin murto-osassa on vaihtanut kylkeään mutta kun vatsa ei tulekkaan perässä. Eräänä iltana raahasin sänkyyn miehen liukaskankaiset verkkarit selkäni ja takapuolen alle yötä vasten, että pääsisin yöllä kääntymään.Silloin selkäni oli lisäksi kuin rautakanki, ei siis näkyäkään vuodentakaisesta notkeudesta....

Yritän yhä kävellä normaalisti, mutta usein huomaan kauppojen näyteikkunoista vaappuvani eteenpäin kuin ankka. Ei siis ihme,että mies kyselee vähän väliä jaksatko varmasti kävellä vielä? Kun vaappumiseen lisää vielä hengästymisen ja puuskuttamisen olen varmasti aika näky. Vajaa kilometrin kävelylenkki tuntuu tällä hetkellä 10 kilometrin mittaiselta. Mies pohtii uskaltaako sun kanssa enää lähteä mihinkään kun kävely ottaa jo noin koville?

Niin, kyllä se raskaus muuttaa. Ei auta, niin kuvittelin itsekin että teen kaiken kuten ennenkin mutta haaveita ne taisi olla... Tosin olen välttynyt kauheilta hormoonimyrskyiltä( mies ainakin on todennut minun olevan yhä oma itseni)mutta on tässä vielä viikkoja edessä..

Tänään ois tarkoitus laittaa vauvan vaatteita taas kaappiin. Olen niitä ahkerasti pessyt ja nyt vähän silitysraudan kanssa oion niitä. En usko että moiseen silittämiseen on aikaa synnytyksen jälkeen kun pää on varmasti pyörällä pienestä ihmeestä. Mahdanko edes muistaa koko silitysraudan olemassa oloa?
Sairaalakassia en ole vielä pakannut vaikka sekin mielessä pyörii. En vain tiedä mihin kassiin tavarat pakkaisin,ettei ne synnäriltä käännytä takaisin. Nauravat vielä isoja kassejani, että ei tämä mikään hotelli ole=)
Siisti, pieni laukku mukaan siis. Omistaisinkin sellaisen. Käsilaukkuihin mahtuu juuri ja juuri lompakko,kännykkä ja neuvolakortti. Reppuja kyllä löytyy, ehkä sellaisen voisi ottaa mukaan. Äärimmäisessä hätätilanteessa ja kiireellisessä lähdössä varmaan muovipussikin kelpaa mukaan. Tosin valinnan varaakin löytyy otanko mukaan prisman vai pirkkamuovipussin=)

Huomenna jatketaan hippoilua=)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti