Vauvan liikehdintää

Tänään on masuasukki rummuttanut masussa armottomasti. Milloin kyljestä, milloin alavatsasta.Se tuntuu ihanalta paitsi silloin, kun on juuri nukahtamassa ja herää liikkumiseen. Nämä on niitä ihanan kamalia liikkeitä. Niinkuin neuvola täti ohjeisti: Olet iloinen kun vauva liikkuu mutta saatat pelästyä jollet tunnekaan liikkeitä. Tätä ensimmäistä odottaessa tuntuu kuin liikkeet olisi joku mittari vauvan hyvinvoinnista=)

Eilen tuli kasattua pinnasänky. Tuossa se nyt on makuuhuoneen sivustalla ja odottaa pesusta tulevia petivaatteita/reunasuojia. Todellisuus on hiipinyt mieleen pikku hiljaa.. Tosiaan meidän perheeseen tulee vauva. Ja minun tehtäväni on synnyttää vauva. Pikkuisen vetää mietteliääksi vaikka en synnytystä osaa pelätä. Enemmän pelkään tilannetta jolloin synnytys alkaa. Mitä jos olen yksin? Mitä jos en huomaa limatulpan lähtemistä?Mitä jos lapsivesi menee hulahtaen? Mitä jos olen kaupassa ja synnytys alkaa?
Yön hiljaisina hetkinä,kun on hereillä huomaan miettiväni mitä ihmeellisempiä asioita. Näin jopa unta, että nukutin vauvaa parvekkeella ja iso lentävä kotka kaappasi sen vaunuista. Niinkuin olisin kotkaa täällä nähnytkään.. Suurin "öttiäinen"minkä olen nähnyt, on makuuhuoneen ikkunan takana lentelevä mehiläinen=)
Huoh, parempi ettei asioita liikaa mieti. Synnytys ja sen alkaminen menee varmasti omalla painollaan. Huomenna on edessä neuvola, ehkä siellä puran sydäntäni=)

Eilen oli äitienpäivä ja tulevana äitinä sain aamupalan vuoteeseen. Se oli ihanaa. Ensimmäistä kertaa mietein millainen vauva meille on tulossa. Kumman näköinen hän on? Kumman silmät,nenän,korvat ja varpaat hän perii? Onko hän rauhallinen vai tempperamenttinen? Miten se arki sitten sujuu kun meillä on vauva?

En ole enää tyttöystävä,kihlattu,tuleva vaimo vaan niiden lisäksi myös pian äiti, toinen vanhemmista. Sama kasvaminen on miehellä edessä. Emme ole enää me kaksi vaan meitä on sitten juhannuksen jälkeen kolme.
Vauvan liikehdintää masussa taas, vauva haluaa ilmeisesti kommentoida kanssa asiaa että TÄÄLTÄ OLLAAN TULOSSA=)

Aurinkoista alkavaa viikkoa!

Raskaus dementiaa ilmassa..

Siis mitä?
Minäkö odotusaikana voisin kuulua joukkoon jolle iskee raskaus dementia? Hymyssä suin luin vauvasivuilta odottavien äitien kommentteja siitä miten voi asioita unohdella. Ajattelin,että johan on raskaus saanut ajatusmaailman sekaisin..

Hmmm... Tässä sitten eräänä päivänä kysyin mieheltäni,että mitä ruokaa tekisin seuraavana päivänä. Hän kun ahkeroi töissä ja minä nautin tästä kesäloman vietosta. Mieheni vastasi jotain, meni itseltä kyllä täydellisesti ohi. Muutaman tunnin päästä kysyin asiaa uudestaan ja sanoin että taisinkin tätä jo kysyä. Mieheni vastasi taas kysymykseeni. Muutaman ajan päästä taas pähkäilin että mitäköhän se mieheni halusi että laitan ruuaksi. Tunsin itseni aivan pöllöksi... Kysyin kuitenkin vielä kolmannenkin kerran mitä ruokaa teen huomenna. Ja samantien vastaus meni ohi korvien.
Illalla kömmittiin nukkumaan ja siinä sitten vielä kysäisin "niin mitä lupasin laittaa ruuaksi?"En kehdannut myöntää että en muistanut mitään hänen vastauksistaan. Mies taisi vastata että ihan sama.

Aamulla miehen lähtiessä töihin taas pohdein ruuanlaittoa.. Ajattelin että laitan hänelle viestiä mitä ruokaa teen. Ja johan olisivat nauraneet minulle naapurimaan aidatkin=)
Siispä tein jotain ruokaa ja hyvin näytti maistuvan. Taisi kolahtaa raskaus dementia omaan nilkkaan ja pahasti....

Kesälomalla raskaana..

Olen kesälomalla, takana raskausviikkoja 32. Olo on kuin hipolla=)

Painoa ei ole kauheasti tullut mutta vatsa on kuin jalkapallon kokoinen. Eilen olin lattialla polvillani, enkä kertakaikkiaan meinannut päästä sieltä ylös. Vatsa ei anna yhtään periksi. Samoin herään joka yö omaan kääntyilemiseeni. Kuvittelen olevani se notkea nainen joka vain sekunnin murto-osassa on vaihtanut kylkeään mutta kun vatsa ei tulekkaan perässä. Eräänä iltana raahasin sänkyyn miehen liukaskankaiset verkkarit selkäni ja takapuolen alle yötä vasten, että pääsisin yöllä kääntymään.Silloin selkäni oli lisäksi kuin rautakanki, ei siis näkyäkään vuodentakaisesta notkeudesta....

Yritän yhä kävellä normaalisti, mutta usein huomaan kauppojen näyteikkunoista vaappuvani eteenpäin kuin ankka. Ei siis ihme,että mies kyselee vähän väliä jaksatko varmasti kävellä vielä? Kun vaappumiseen lisää vielä hengästymisen ja puuskuttamisen olen varmasti aika näky. Vajaa kilometrin kävelylenkki tuntuu tällä hetkellä 10 kilometrin mittaiselta. Mies pohtii uskaltaako sun kanssa enää lähteä mihinkään kun kävely ottaa jo noin koville?

Niin, kyllä se raskaus muuttaa. Ei auta, niin kuvittelin itsekin että teen kaiken kuten ennenkin mutta haaveita ne taisi olla... Tosin olen välttynyt kauheilta hormoonimyrskyiltä( mies ainakin on todennut minun olevan yhä oma itseni)mutta on tässä vielä viikkoja edessä..

Tänään ois tarkoitus laittaa vauvan vaatteita taas kaappiin. Olen niitä ahkerasti pessyt ja nyt vähän silitysraudan kanssa oion niitä. En usko että moiseen silittämiseen on aikaa synnytyksen jälkeen kun pää on varmasti pyörällä pienestä ihmeestä. Mahdanko edes muistaa koko silitysraudan olemassa oloa?
Sairaalakassia en ole vielä pakannut vaikka sekin mielessä pyörii. En vain tiedä mihin kassiin tavarat pakkaisin,ettei ne synnäriltä käännytä takaisin. Nauravat vielä isoja kassejani, että ei tämä mikään hotelli ole=)
Siisti, pieni laukku mukaan siis. Omistaisinkin sellaisen. Käsilaukkuihin mahtuu juuri ja juuri lompakko,kännykkä ja neuvolakortti. Reppuja kyllä löytyy, ehkä sellaisen voisi ottaa mukaan. Äärimmäisessä hätätilanteessa ja kiireellisessä lähdössä varmaan muovipussikin kelpaa mukaan. Tosin valinnan varaakin löytyy otanko mukaan prisman vai pirkkamuovipussin=)

Huomenna jatketaan hippoilua=)

Uusia asioita elämässä...

Niinpä niin.... Elämä on täynnä yllätyksiä=) Vedenjuominen sai itselleni ällön olotilan joten päätin kipaista apteekkiin... ja plussa bongahti raskaustestiin. Miehelle siinä sitten soitin ja kerroin uutisen. Taisin vähän yllättää vaikka vauva ihan toivottu onkin perheeseemme. Tässä sitä on sitten viikko mennyt hämmentyneenä, vuoroin iloisena vuoroin mietteliäänä... Osaako sitä olla oikeanlainen äiti? Meneekö raskaus hyvin? Sitä on kuvitellut mielessään läheisten ilmeitä millaisilta ne näyttäisivät kun saa kertoa että vauva on tulossa.. Onko se yllätys vai onko joku läheisistä jo miettinyt meille tulevan perheenlisäystä...

Vointi on hyvä. Mies pitää minua kuin kukkaa kämmenellä ja on odotuksessa yhtä täysillä mukana kuin minä. Yhdessä ollaan juteltu kaikesta ja todettu että totta tämä taitaa olla. Meistä on tulossa äiti ja isä. Elämä muuttuu,se on selvää... Onneksi odotus kestää vielä muutamia kuukausia että ehtii valmistautua tulevaan. Joka päivä sitä kuuntelee omaa vointia ja omaa olotilaa mutta tähän mennessä kaikki näyttää hyvältä. Mies kysyy päivittäin miten jaksan ja millainen olo. Osaisimpa ottaa hänet täysillä mukaan tähän odotukseen ettei hän tunne jäävänsä vain vierellä olijaksi. Minullahan se vatsa kuitenkin kasvaa ja tulee mahdolliset raskaustuntemukset....
Itselläni kuitenkaan ei ole elämässäni ollut koskaan oikeaa isää joten pidän sitä äärimmäisen tärkeänä että meidän perheessä tulevalla isällä on yhtä tärkeä rooli kuin äidillä. Haluan siksi puhua kaikesta, pienistäkin asioista ja tiedän että vauvan isä jaksaa minua kuunnella vielä kuukausienkin päästä kun selitän vatsan tuntemukset tai rintojen arkuuden... Tämä raskaus ja odotus eletään yhdessä. Miehestäni tulee kyllä upea isä.

Taidan olla onnekas=) Ihana mies ja vauva tulossa..
Huh,huh... Tästä se elämän mittainen seikkailu alkaa=)

Täällä siis omine ajatuksineen..

Voisin sanoa,että tämä vuosi on todella ollut muutosten vuosi..

Pitkään kipuilin sinkkuuden maailmassa haaveena löytää mies, jonka kanssa kemiat kolahtaisi... Niin tuossa tuo mies on muutaman metrin päässä ja todellakin tässä ollaan 100%:sesti parisuhteessa...=)

Sitä oppi vuosien aikana vastaamaan sukulaisten kysymyksiin"eikö sulla oo ketään? Ai,sulla ei oo vieläkään ketään".. Kai sitä jokainen ajatteli,että oon ronkeli mutta nyt ne on pyöritelleet silmiään että miten saatoin löytää elämääni ihan oikeasti sen unelmien prinssini... Minä, sukuni ja ystävieni ajattelema ikisinkku, nautin nyt seurustelusta ja kaikesta yhteisen elämän suunnittelusta...
Mutta kyllä välillä on tämä matka vaatinut kyyneliä ja yksinäisiä hetkiä... Jokaisen ystävän häät yksin juhlineena vaikka kutsu tuli avecillisena.. Ystävien lasten ovat syntymät lisänneet kaipausta löytää mies ja saada lapsia... Ja epätoivoisina hetkinä on seisottu peilin edessä ja pohdittu,että mikä mussa on oikeen vikana... Joudunko olemaan loppu elämäni yksin?

Siksi tämä hetki on taian' omaista.. Sitä nauttii uusista tilanteista täysillä ja kun vierellä on toinen jakamassa arkea, sitä oikeasti miettii miten oikein ennen selvisikään... Olen onnellinen, juuri tässä ja nyt! OLEN RAKASTUNUT....